SUORAMAN KOULU
REHTORIN TIEDOTE, toukokuu 2025
Hyvät Suoraman koulun vanhemmat!
Lämmin kiitos teille yhteisestä lauantaityöpäivästä. Ilahduttavan paljon oli vanhempia tullut lukupäivää koululle viettämään. Jopa niin paljon, että välillä vanhempien kahvilassa oli ruuhkaa ja kahvi oli loppua kesken😊. Päivä oli todella onnistunut koulun näkökulmasta. Toivottavasti myös te vanhemmat koitte päivän tarpeelliseksi ja antoisaksi. PMO täydensi upealla konsertillaan päivää ja lopuksi saimme vielä kuulla lasten kirjainstituutin ammattitaitoista luennoitsijaa. Jatketaan jatkossakin yhteisiä työpäiviä koulun ja kodin kasvatuskumppanuuden vahvistamiseksi.
Koulun ensi vuoden kuviot ovat pikkuhiljaa hahmottumassa. Uudet oppilaat ovat selvillä ja tutustumispäiviä suunnitellaan. Henkilökunnan rekrytoinnit ovat myös pitkällä ja noin parin viikon päästä pystyn kertomaan ensi vuoden opettajista tarkemmin. Laitan yhteisen viestin sitten Wilmassa tulevista opettajista.
Ensi lukuvuonna koulussamme opiskelee viisi opetusryhmää kolmannella, neljännellä ja kuudennella luokalla. Toisella ja viidennellä luokalla opetusryhmiä on neljä ja koulutulokkaita kolme ryhmää. Perusopetusryhmien määrä vähenee siis yhdellä ryhmällä (syksyllä 26). Esiopetuksessa on ensi lukuvuonna neljä ryhmää (lisäystä tähän vuoteen yksi ryhmä), joten valitettavasti lisää tilaa emme vielä ensi vuonna kouluun saa. Koulussamme jatkaa ensi vuonna lisäksi kolme kuntouttavaa opetusryhmää ja valmistavan opetuksen ryhmä. Myös tuen uudistus tuo muutoksia päivittäiseen opiskeluun, mutta tiedotamme niistä sitten kun suunnittelu on edennyt niissä pidemmälle.
TOUKOKUUN OHJELMAA
- vappulomaa vietämme siis 1. - 2.5. perjantai 2.5. ei siis ole koulupäivä
- ti 6.5. on koulun kuorojen kevätkonsertti koulun salissa klo 18:00
- ti 6.5. on myös vanhempainyhdistyksen järjestämää aika mukavaa yllätysohjelmaa 😊koulupäivän aikana, kuulette pian lisää
- lukujuhlia vietetään pe 9.5. koulupäivän aikana
- Koulutulokkaiden tutustumispäivä on ti 20.5. klo 9:00 – 10:30. Samana päivänä on myös yläkouluun tutustuminen kuudesluokkalaisilla.
- Koulutulokkaiden huoltajille on vanhempainilta koulu salissa tiistaina 20.5. klo 18:00.
- Ke 21.5. kaikki oppilaat pääsevät lukujärjestyksen mukaisesti tai viimeistään klo 13.00 opettajien koulutusiltapäivän vuoksi.
Viimeinen kouluviikko
- Maanantaina 26.5. kaikilla on koulua klo 8:45 – 13:00.
- Tiistaina 27.5. kaikilla koulua klo 8:45 – 12:00. Illalla vietämme huoltajille suunnattua kevätjuhlaa koulun salissa klo 18:00. Juhlasta tulee vielä erillinen kutsu.
- Keskiviikkona 28.5. kaikilla on koulua 8:45-13:00.
- Torstaina 29.5. vietämme helalomaa.
- Perjantaina 30.5. kaikilla on koulua klo 8:45 – 12:00.
- Lauantaina 31.5. on kuudesluokkalaisten juhla salissa klo 9:00. Tämän jälkeen jaetaan todistukset luokissa ja lukuvuosi päättyy n. klo 10:45.
Syksy 2025
- syyslukukausi alkaa keskiviikkona 6.8.2025 klo 9 koulun pihasta
Oikein hyvää kevättä toivottaen ja taas hyvästä ja rakentavasta yhteistyöstä tänä lukuvuonna kiittäen,
rehtori, Jyrki Taipale
[email protected] 050-4411720
P.S. Muistuttakaa oppilaita turvallisesta pyöräilystä ja pyöräilykypärän käytöstä!
Publicly, for teachers, for students, for the staff and for guardians