REHTORIN TIEDOTE, Joulukuu 2025
Ajankohtaisia kuulumisia ja joulukuun tärkeitä päivämääriä.
SUORAMAN KOULU
REHTORIN TIEDOTE, Joulukuu 2025
Hyvät Suoraman koulun vanhemmat!
Näin se tämäkin syksy alkaa olla kohta loppumassa koulutyön osalta. Olen koonnut tähän tiedotteeseen ajankohtaiset kuulumiset ja kaikki loppuvuoden tärkeät päivämäärät. Ottakaahan siis kalenterit esiin. Paljon on tärkeää asiaa.
Kuulumisia
- Suoraman koululla alkaa tänään 1.12. ikkunajoulukalenteri. Joka päivä johonkin koulun ja esiopetuksen ikkunaan valmistuu jouluista nähtävää. Toivomme näiden ikkunoiden tuovan iloa ja valoa joulun odotukseen. Ikkunoita voi käydä katsomassa koko perheen voimin, vaikka iltakävelyllä. Mukavaa joulun odotusta!
- Uuden lain mukainen tuen uudistus on edennyt pikkuhiljaa tämän syksyn aikana. Uusia tuen päätöksiä aloitetaan tekemään vuodenvaihteen jälkeen. Kevään aikana on tarkoitus saada kaikki uudet päätöksen tehtyä. Olkaa mieltä askarruttavissa asioissa rohkeasti yhteydessä omaan tai erityisopettajaan.
Muutama muistutus
- Heijastin on mitä suurin turvavaruste tänä vuodenaikana. Tarkistakaahan tänään, että lapsenne takeista löytyy heijastin tai koulumatkalla käytetään suosituksi tulleita turvaliivejä tai nauhoja.
- Muistakaa myös talvinen pukeutuminen talvisillä keleillä. Edelleen oppilaita tulee kouluun olohousuissa ja ilman pipoa.
Tulevia tapahtumia
JOULUKUU
Viikko 49
- pe 5.12. vietämme koulupäivän aikana itsenäisyyspäiväjuhlan ja olisi hienoa, jos pukeutuisimme kaikki vähän arkea juhlallisemmin
Viikko 50
- ke 10.12. on koulun kuorojen joululaulajaiset koulun salissa klo 18:00, lämpimästi tervetuloa!
Viikko 51
- ma 15.12. ja ti 16.12. kaikilla on koulua lukujärjestyksen mukaisesti
- ti 16.12. jouluateria ruokalassa
- ke 17.12. koulua on 1.-4. luokilla klo 8:45 – 13:00 ja 5.-6. luokilla klo 8:45 – 14:00
- to 18.12. kaikilla oppilailla on koulua klo 8.45 – 12.00. Oppilaille on joulujuhla klo 9:15 alkaen koulupäivän aikana. Illalla on joulujuhla kaikille huoltajille klo 18:00. Tästä tulikin teille jo erillinen kutsu.
- pe 19.12. koulua on kaikilla oppilailla klo 8:45 – 13:00
- la 20.12. koulua on kaikilla oppilailla klo 9:00 – n.10:30. Päivä sisältää luokkien omaa ohjelmaa, pullan, glögin ja todistusten jaon 5.-6. luokkalaisille.
- JOULULOMA on 21.12.2025 – 6.1.2026
KEVÄT
- UUSI LUKUKAUSI alkaa keskiviikkona 7.1.2026 lukujärjestyksen mukaisesti.
Tietoa arvioinnista:
Kaupungin kotisivuille on arvioinnista kaikki ajankohtainen tieto. Tiedot löytyvät tästä linkistä. Käykäähän tutustumassa arvioinnin yleisiin periaatteisiin koulussamme, eri arviointimuotoihin tai vaikka arviointikriteereihin eri oppiaineiden kohdalta.
Hyvää loppuvuotta ja loppurutistusta! Nähdään joulujuhlassa!
terveisin
rehtori, Jyrki Taipale
[email protected]
050-4411720
Offentligt, till lärare, till studerande, till personalen och till vårdnadshavare
JTai (Jyrki Taipale)
Publicerat 1.12.
Syns tills 12.1.2026