Pikkolan Urheilutalo, teknisen keskuksen tiedote

Pikkolan koulun yhteydessä olevassa Pikkolan urheilutalon liikuntasalissa on koettu poikkeavaa hajua. Tiloissa on tehty kuntotutkimuksia hajun syyn selvittämiseksi. Tutkimuksissa on todettu kosteutta ja vaurioita liikuntasalin lattiarakenteessa sekä vaurioitunut putkikanaali.

Lattiarakenteessa todettujen vaurioiden vaikutusta sisäilman laatuun on minimoitu. Urheilusalin alla kulkeva putkikanaali on alipaineistettu, jolla estetään haitallisten ilmavirtausten kulkeutuminen sisätiloihin. Alipaineistuksen on tarkoitus jäädä pysyväksi korjaustoimenpiteeksi muiden korjausten ohella. Putkikanaalin alipaineistuksen toimivuutta tullaan seuraamaan taloautomaation kautta.

Korjaustyön kilpailutus pidettiin maaliskuun aikana. Hankinta keskeytettiin, koska tarjoukset ylittivät merkittävästi hankkeelle asetetut määrärahat. Hankinta on tarkoitus kilpailuttaa uudelleen ensi vuonna.

Tilojen käytölle ei ole terveysviranomaisen asettamia rajoituksia.

Rakennuksessa mahdollisesti esiintyvien sisäilman laatuun liitettyjen oireiden osalta henkilökunnan tulee olla yhteydessä työterveyshuoltoon ja oppilaiden osalta kouluterveydenhuoltoon.

Kangasalan kaupungin sisäilmatyöryhmä

tekninen keskus

Lisätiedot:

kunnossapitovastaava Toni Lahti

puhelin: 040 133 6306

sähköposti: [email protected]

kiinteistöinsinööri Olli Rissanen

puhelin: 044 486 0419

sähköposti: [email protected]